Alla ovat kootusti kuntavaaliteemani.
Voit halutessasi tutustua vaalikonevastauksiini seuraavissa vaalikoneessa:
Etelä-Suomen Sanomat
Yle
1. Haluan, että kaupunki satsaa jatkossa enemmän pyöräilyn ja kävelyn olosuhteiden parantamiseen ja talvikunnossapitoon. Laadukkaat jalankulun ja pyöräilyn väylät ja sujuvat reitit innostavat liikkumaan, lisäävät liikenneturvallisuutta ja viihtyvyyttä kaupungissa. Erityisesti keskustan halki itä-länsisuunnassa menevät pyörätiet pitää saada sujuviksi ilman jatkuvaa kadun puolen vaihtoa.
2. Haluan, että Lahdessa keskitytään tulevalla kaudella keskusta-alueen kehittämiseen keskustavision mukaisesti. Lisätään kasvillisuutta, penkkejä ja roskiksia rakennettuun ympäristöön. Mahdollistetaan ja tuetaan erilaisten tapahtumien järjestämistä ja jatketaan kaupungin omien maksuttomien tapahtumien järjestämistä, kuten esim. Lahen lava ja Lasten talvikarnevaalit. Elävä ja kiinnostava kaupunki on sekä kaupunkilaisten että keskustayrittäjien etu.
3. Haluan jatkossakin edistää avointa ja tasa-arvoista päätöksentekoa, jossa vaikutusten arviointi on faktapohjaista ja eri näkökulmat huomioivaa. Jatketaan asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien kehittämistä, osallistuvaa budjetointia ja kumppanuuspöytien toimintaa.